sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Blogi tulee muuttumaan paremmaksi


Anteeksi tästä viikosta. Postaaminen on jäänyt, jonka syynä se, että ompeleminen ei ole innostanut joten en ole tehnyt uusia vaatteita nukelle. Yritän tästä nyt keksiä jotain ja otan käyttöön Nikonin digikameran. Olen tähän asti kuvannut kaikki kännykän kameralla. Nyt vielä givemainos! Osallistukaa tuohon, koska luvassa on AIVAN FANTASTISET PALKINNOT! :333 ^^

Klikkaa tästä giveen!



Vielä toinen give

Klikkaa tästä giveen!



sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Marinan menneisyys

Minä: Tänään kerrotaankin sitten menneisyydestä

Marina: Hei kaikki! Nyt kerron menneisyystarinani.

Synnyin kuninkaanlinnaan prinsessaksi sodan keskellä.

Kylmyys oli vallannut maan. Olin juuri mennyt ulos leikkimään lumella, kun tuli hyökkäys. Piilottelin tässä majassa päivän, mutta nälkä yllätti joten oli pakko antautua.

Vanhempani katosivat ja minut vangittiin.

Kului viikko ennenkuin kukaan saapui. Onneksi prinssini löysi minut.
           
Se tipautti minut lumihangelle ja käski paeta metsän viereiselle mökille. Lähdin kiireesti juoksemaan pois, sillä huomasin, että minua jahdattiin.

Prinssi lupasi hakea minut sitten kun on sen aika.

Nukahdin lumeen metsän keskelle. Herättyäni huomasin olevani oudossa paikassa. Se ei ollut kuningaskuntani vaan joku muu outo paikka. Silloin löysin oman jättini, joka suojelee minua pahoilta asioilta.

Lumiukko ja Marina kiittävät :)

P.s. näin kirjoitan nimeni *hihittää*

lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvi on tullut

Talvi on tullut, kuten otsikosta varmaan jo huomasitkin :D
Lumisissa tunnelmissa siis tänään ja Marina aivan innoissaan lähti ekaa kertaa ulos. Muistakaa lapset, että puissa kiipeily on kiellettyä! ;)











































































     Marina kiittää :)