sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Marinan menneisyys

Minä: Tänään kerrotaankin sitten menneisyydestä

Marina: Hei kaikki! Nyt kerron menneisyystarinani.

Synnyin kuninkaanlinnaan prinsessaksi sodan keskellä.

Kylmyys oli vallannut maan. Olin juuri mennyt ulos leikkimään lumella, kun tuli hyökkäys. Piilottelin tässä majassa päivän, mutta nälkä yllätti joten oli pakko antautua.

Vanhempani katosivat ja minut vangittiin.

Kului viikko ennenkuin kukaan saapui. Onneksi prinssini löysi minut.
           
Se tipautti minut lumihangelle ja käski paeta metsän viereiselle mökille. Lähdin kiireesti juoksemaan pois, sillä huomasin, että minua jahdattiin.

Prinssi lupasi hakea minut sitten kun on sen aika.

Nukahdin lumeen metsän keskelle. Herättyäni huomasin olevani oudossa paikassa. Se ei ollut kuningaskuntani vaan joku muu outo paikka. Silloin löysin oman jättini, joka suojelee minua pahoilta asioilta.

Lumiukko ja Marina kiittävät :)

P.s. näin kirjoitan nimeni *hihittää*

lauantai 18. tammikuuta 2014

Talvi on tullut

Talvi on tullut, kuten otsikosta varmaan jo huomasitkin :D
Lumisissa tunnelmissa siis tänään ja Marina aivan innoissaan lähti ekaa kertaa ulos. Muistakaa lapset, että puissa kiipeily on kiellettyä! ;)











































































     Marina kiittää :)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Give away mainokset :)


Osallistuin kolmeen giveen ja tässä mainokset niistä kannattaa olla mukana!  Pidän oman give awayn sitten kun vuosi blogin ensimmäisestä tekstistä on kulunut eli kesällä :)


Klikkaa tästä giveen!

kristian on löysää kakkaa ) 077
Klikkaa tästä giveen!


Klikkaa tästä giveen!

maanantai 6. tammikuuta 2014

2014 vihdoin täällä!

Olen ottanut kaikki blogin kuvat kännykän kameralla, josta johtuu tämä huono kuvanlaatu, mutta nyt aion 
a) etsiä käsiini meiän kameran  b) mennä ulos seuraavan kerran kuvaamaan (jolloin kuvat automaattisesti parempia kuin pimeällä sisällä otetut kuvat)
Tässä vielä toivottavasti viimeiset kuvat näin huonolla laadulla ja nukkeni ei pitänyt saamastaan nimestä joten vaihdoin nimen.



Marina: Hyvää uutta vuotta! nami kaakaoo :)