sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kuvia kesän varrelta

Minun kesäni oli melko kiireinen, mutta muutaman kuvan olen ehtinyt ottaakin. Olen pääosin kuvannut vain Marinaa tänä kesänä. Kuvissa esiintyy myös ihana kirsikkapuumme <3 Elokuu on ollut aivan mahtavan lämmin joten en taida tehdä uutta postausta ennen syksyä. Olkaa aktiivisia kommentoijia, nähdään Traconissa!












P.S. nämä kolme viimeistä kuvaa kuuluvat tulevaan pullip musiikkivideooni, jonka julkaisen youtubessa :O

EDIT: Klikkaa tästä nähdäksesi videon :)